Artikkeli muuttanut: Mitä hyvät kotisivut maksavat
Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin huomata, että vaikka joku sivusto päivittyy, uusin rss-lukijaan tullut artikkeli on kuukausien takaa. Näin kävi Mikrobitin rss-syötteen kanssa. Keväällä tai alkukesästä syöte hiljeni ja luulin heidän jääneen lomalle. Vasta kun kolmeen kuukauteen ei tullut päivitystä, aloin epäilemään syötettä. En tiedä mikä vian aiheutti, mutta syötteen poistaminen lukijasta ja sen tilaaminen mbnet:n sivustolta uusiksi korjasi asian.
Jos jotain kiinnostaa millä olen sitä lukenut niin kerron nyt senkin. Lehtien syötteet luen suoraan itselleni personoidusta iGoogle-sivusta (eli ensimmäinen toimeni joka päivä on kirjautuminen Googleen) ja blogien syötteet luen Google Readerillä. Nolona myönnän samalla, että näkemystä pitäisi laajentaa enemmän Googlen ulkopuolelle, sillä tällä hetkellä suurin osa käyttämistäni sovelluksista on Googlen tarjoamia. Mutta hyviä ilmaisia verkkopohjaisia sovelluksia ei ole liikaa tarjolla. Etenkään sellaisia, joissa mainoshuttu ei ampuisi ärsyttävyydessään ylitse. Googlen paletissa on etuna myös yhdellä tunnukselle kirjautuminen, jonka jälkeen voi siirtyä palvelusta toiseen ilman uutta kirjautumista.
Back to the syöte. Kun aloitat sivustoa tai blogia niin anna vähän ajatusta syötteelle. Blogien vakiosyötteet toimivat lukijoille, mutta eivät tarjoa sinulle tietoa tilaajista. Feedburnerin kautta kierrätetty syöte tarjoaa jo vähän tietoa ja ennen kaikkea sen, että kuinka monta tilaajaa syötteelläsi on. Minulla on tässä blogissa Feedburnerin tilausnappi, josta näkee myös olemassaolevien tilaajien määrän. Mitä enemmän tilaajia, sen helpommin myös uudet kävijät tilaavat syötteen. Tässäkin hyvä syy käyttää Feedburneria. Vaikka Feedburnerin tilaajamäärä-lukema ei ihan luotettava olekaan, sillä siinä näkyy välillä aikamoista sahaamista, pitää se kuitenkin melko tarkkaan paikkansa ja tarjoaa mielenkiintoisen tiedon myös kävijälle.
Tämä tuli hyvin esille Katleenan Ei oo totta -blogissa. Napissa näkyi, että blogilla oli 34 syötteen tilaajaa. Sitten Jari Parantainen kertoi sissimarkkinointi-blogissaan tavanneensa Katleenan ja seuraavansa säännöllisesti hänen blogiaan. Mitä tapahtui, vuorokaudessa Ei oo totta -blogi sai 70 uutta syötteen tilaajaa. Melkoinen hyppäys jos lasketaan prosenteissa, onnittelut siitä. Tämä on myös loistava esimerkki siitä, millainen voima on luotettavan tahon suosituksella. Jari toi Katleenalle vuorokaudessa kaksi kertaa sen verran tilaajia, mitä Katleena oli itse saanut vuoden aikana. Kuinka vähän suosittelun merkitystä silti vielä hyödynnetään markkinoinnissa.
Lopuksi vielä potku persuksille niille, jotka eivät vieläkään lue mitään sivustoa RSS-syötteen kautta. Kokeilkaa edes, se kannattaa.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/26/2009
Menee jokunen päivä ennen kuin kerkiän tekemään korjaukset tuonne kauppi.fi-sivustolle, joten laitan tänne tiedoksi asian. Uudet tuulet puhaltavat ja en tee enää jatkossa toiminimelläni laskutustyötä. Tarjouspyyntöjä kuitenkin otetaan vastaan - laskussa tulee vain olemaan eri nimi, muu ei muutu. Sivuiltani löytyy tästä myöhemmin lisää, nyt opetellaan nimiä ja uuden talon tapoja.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/24/2009
Aina kun puhelimessa tulee hiljaisuus ja pitää varmistaa onko toisessa päässä joku linjoilla, tulee sanottua haloo. Mutta mikä on haloo? Koitin vähän googlata sanan alkuperää, mutta en löytänyt mitään. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen etymyloginen viitetietokanta tuntee sanat haloo ja halloo, mutta ei sisällä mitään tietoa niistä.
Luultavastihan tuo juontuu suoraan hello-sanasta. Suomessa kun on ollut tapana vääntää englanninkielisistä sanoista suomalaistuksia, eli hellosta on tullut halloo.
Mistä tulikin mieleen, että on luonnollista, että kaksi kuuroa viittoo toisilleen videopuhelun päätteeksi näkemiin, mutta sanovatko sokeat toisilleen kuulemiin kun he hyvästelevät toisiaan kadulla?
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/23/2009
Luin Korinaa kuopasta -blogista, että Loipparin kommentointi ei toimi. Mikäli muillakin on ollut ongelmia niin laitan lyhyesti mistä tuo johtuu ja mitä aion asialle tehdä.
Loippari.com:ssa on julkaisualustana blogger, johon ei ole vakiona tarjolla muuta kuin kaksipalstaisia ulkoasuja. Olen siis asentanut tänne 3:n osapuolen ulkoasun ja se ei ole täysin yhteensopiva kaikkien selainten ja selainversioiden kanssa.
Itsekin huomasin joskus, että jos painoi ensin esikatselu-nappia, ei lähetys enää onnistunutkaan. Petri kommentoi ongelmaa blogissaan seuraavasti:
"Joo, siinä eilen yrittäessäni lähettää kommenttia uusimpaan blogikirjoitukseen niin se kirjoittamani viesti katosi kokonaan napsautettuani Lähetä kommentti -painiketta. Toisen kerran yritin käyttää ensin esikatselua, mutta silläkin kertaa kommentti hävisi sen sileän tien."Mitä teen asialle
Koska tämä varmaan on maksanut minulle lukuisia menetettyjä kommentteja niin aion vaihtaa teemaa (ulkoasua). Uusi ulkoasu on jo hiekkalaatikkonani toimivassa blogissa muokattavana - tai siis tunkattavana kuten tekniikka-nörtit kuulemma nykyään sanovat.
Tuleva ulkoasu on ladattu 25.000 bloggerin käyttäjän toimesta ja se luokiteltu yhteensopivaksi Mozilla Firefox, Internet Explorer ja Google Chrome -selaimilla. Nykyistä ulkoasua ei ole luokiteltu yhteensopivaksi varsinaisesti minkään selaimen kanssa (muistaakseni), joten jonkinlaista parannusta on luvassa.
Jätetään nyt toistaiseksi sanomatta millainen ulkoasu on luvassa, se kun tulee lähipäivinä kuitenkin näkyviin. Tai kerrotaan nyt sen verran, että se ei ole harmaa.
Edit: innostuin ja teinkin työn heti. Tässä se nyt on, bugeja voi olla ensin alkuun, korjaillaan. Kaikenlainen kommentointi olisi nyt toivottavaa, jotta näkee miten kommentointi onnistuu.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/19/2009
Seuraa sivua uuteen osoitteeseen: Mitä televisiomainonta maksaa
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/16/2009
Ovatko kotisivusi kalliit ylläpitää, hitaat käyttää, vai ovatko ne juuri nyt täysin mykkänä? Suurin osa yrittäjistä ei tee itse valintaa kotisivujensa palvelinalustaksi. Se joka valinnan tekee yrittäjän puolesta, tekee valinnan helposti omien vaikuttimiensa pohjalta.
Kannattaa kuitenkin seurata omia kotisivujaan, sillä jos ne eivät toimi kunnolla, se maksaa sinulle enemmän kuin vaihto hieman kalliimpaan palveluntarjoajaan.
Mitä tulee seurata:
- Nopeus. Mikäli sivut toimivat jatkuvasti liian hitaasti, ne toimivat hitaasti myös asiakkaillesi. Kukaan ei viitsi käyttää hitaita sivuja.
- Saatavuus. Mikäli palvelin on kaukana ulkomailla, saattaa yhteydet välillä olla esteenä sivujen nopeudelle tai jopa saatavuudelle.
- Toimintavarmuus. Halvan palveluntarjoajan palvelin on usein nurin tai takkuaa vajaan kapasiteetin takia.
Väärässä paikassa ei kannata säästää ja siksi yrityssivustolle olisi hyvä valita juuri niin hyvä alusta kuinka tärkeät sivut ovat yrityksen toiminnan kannalta.
Miten tunnistan hyvän palveluntarjoajan?
- Palvelin on samassa maassa kuin kohderyhmäsikin.
- Palveluntarjoaja panostaa näkyvästi näihin palveluihin ja kertoo niistä yksityiskohtaisesti.
- Palveluntarjoaja ei ole paikallinen toimija, jolle palvelut ovat lisäpalveluita. Paikallinenkin voi olla hyvä, mutta sivujen toimintaa kannattaa seurata ja tarvittaessa siirtää sivut muualle.
- Palveluntarjoaja voi olla näihin palveluihin erikoistunut yritys.
- Automaattinen varmuuskopiointi kerran vuorokaudessa.
- Palvelinkoneet vartioidussa tilassa.
- Varajärjestelmä, jolloin sivut pysyvät tavoitettavissa vaikka palvelinkone hajoaisi.
- Palvelinkoneet ovat kiinni nopeassa 100 Mb/s yhteydessä.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/13/2009
Tohtori.fi -sivustolla on listattu myyttejä, joihin sinäkin todennäköisesti uskot. Tästä oli pakko postata, sillä joukossa on yksi, josta on tullut itsekin väännettyä muutamien ihmisten kanssa kättä.
Sokerihumala on nimittäin asia, jonka nimeen kaikki vanhemmat vannovat. Rapakon takana tekivät joskus tutkimuksen, jossa lapsiaan hoidosta hakeville vanhemmille kerrottiin lasten saaneen runsaasti sokeria, vähän sokeria tai ei lainkaan sokeria. Kun vanhemmilta kysyttiin lasten käytöksestä niin sokerihumala oli juuri niin voimakas, mitä heille oli kerrottu sokerin määrän olleen - vaikka annetun sokerin määrä oli päinvastainen. Yllättäen siis kovimmassa sokerihumalassa olivat ne, jotka eivät saaneet sokeria (näyttää pitkää nenää).
Toinen kiva myytti tuolta listalta on tuo veden juonti. Siitäs saitte terveysintoilijat. Litra kahvia päivässä, puoli litraa vettä ja puoli litraa mehua tai pontikkaa riittää. Ei tarvitse juoda järveä tyhjäksi. Menkää hölkkäämään niin kuolette terveempinä!
Näihin myytteihin sinäkin todennäköisesti uskot:Lue selitykset listan kohtiin tohtori.fi -sivustolta. Listan löydät täältä.
- Vettä pitää juoda vähintään kahdeksan lasillista päivässä
- Sinkuilla on parempi seksielämä kuin naimisissa olevilla
- Sokeri tekee lapsista hyperaktiivisia
- Sipsin saa dipata kahteen eri dippiin kerralla
- Kun ruoan poimii nopeasti lattialta, sen voi vielä syödä
- Ihmiset käyttävät aivoistaan vain 10 prosenttia
- Hiukset ja kynnet kasvavat kuoleman jälkeen
- Ajeleminen saa karvat kasvamaan takaisin nopeammin ja tiheämpinä
- Hämärässä lukeminen pilaa näkökyvyn
- On pakko ulostaa vähintään kerran päivässä
- Kylmä sää tekee sairaaksi
- Suurin osa kehon lämmöstä haihtuu pään kautta
Hyvää alkavaa syksyä kaikille teille, jotka olette joutuneet palaamaan sinne minne kuuluttekin.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
8/10/2009
