Pistetään tässä vähän jakoon Ville Hagan meilaamia videoita Hyundai:n testikäytöstä. Autohan on siis pieni korealainen Hyundai Coupe, jota on hieman piristetty maalauksella, vanteilla ja muulla pienellä. Moottoritilaankaan ei jätetä koskematta ja esimerkiksi alkuperäinen ilmansuodatin korvataan vapaavirtaussuodattimella. Mitäs muuta nykyaikaiseen auton rakenteluun kuuluu? Ai niin, 5 000 euron jumppalaitteet lukuisine subbareineen, jotka ruuvataan ihan itse kiinni. Tai sitten unohdetaan grilli-kioski näyttelyt ja tehdään jotain joka saa munakarvatkin pystyyn. Tähän vehkeeseen kun laitettais perään 10 asuntovaunua niin se jättäis silti tuunatut beat boxit viivalle haisemaan omiin mehuihinsa. Tässä on voimaa, tätä on fiilattu!
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/31/2009
Minkä vuoksi useat blogit lakkaavat olemasta tai jos eivät lakkaa niin ainakin tyrehtyvät. Väittäisin, että se johtuu siitä, että lukijamäärän kasvaessa yritetään saada omaa tasoa nostettua. Se ei kuitenkaan ole yksityisen blogin idea ja se tappaa monet blogit viemällä hauskuuden niiden pitämisestä.
Toivoisin monien bloggaajien jopa laskevan tasoaan, sillä heidän asiantuntemuksensa on sillä tasolla, että lukisin heiltä mielelläni vähäpätöisempiäkin kirjoituksia ja huomioita alan tapahtumista - ei joka kirjoituksen tarvitse olla link bait! Ymmärrettävää kyllä, että jos blogi linjataan puhtaasti asiantuntijablogiksi, kynnys voi olla kova kirjoittaa sinne harrastuksista.
Isompi ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, että ei kehdata olla väärässä! Minä voin olla väärässä väittäessäni tätä, mutta se ei jarruta minua kertomasta siitä. Sitä on sattunut tässä blogissa, että lukijat kommenteissaan osoittavat kirjoituksen olevan täyttä tuubaa. Sitten vain myönnetään, että se oli virhearvio ja mietitään seuraavaa kirjoitusta. En poista virheellisiä kirjoituksiani edes näkyvistä, sillä niiden kommentit tekevät artikkelista pitämisen arvoisen.
Yksi tällainen tekemäni turha kirjoitus oli juuri tuo vinkki bloggaajille - tyhjät luonnokset, joka osoittautui Katleenan kommentissa täydeksi verkonpainoksi (lukuunottamatta kommentteja). Sitä sattuu, mitä sitten. Minä en pidä itseäni guruna millään sektorilla, mutta en usko että nekään, joita pidän guruina, jaksavat olla guruja 24/7. Nyt yks tietty tyyppi huutaa koneensa ääressä: minä jaksan! Ainakin osa vakiolukijoista tietää kuka. Mutta poikkeukset erikseen, tavalliset ihmiset tekevät virheitä.
"21. Thinking You Have to Know it All - one of the best things about blogs is that they’re a great medium for involving your readers in the process of learning. Leave space for others to interact, share what they know and contribute."Blogissa pitää voida arvailla, aprikoida ja epäillä - blogi on kirjoittamista ajatuksista ja kokemuksista ja niiden jakamista muiden samanhenkisten kanssa. Kun kirjoitukset eivät ole täydellisiä niin ne jättävät myös lukijoille varaa osallistua jatkamalla ideaa tai väittämällä vastaan. Näistä keskusteluista karttuu hirmuinen määrä oppia itsellekin ja tämän blogin pitäminen kannattaa minulle jo pelkästään sen vuoksi.
- ProBlogger: Warning: Do You Recognize These 21 Blogging Mistakes?
Tuo lainauksessa oleva linkki on kaikille bloggaajille lukemisen arvoinen. Olen vuoden aikana kerinnyt toteuttamaan jo turhankin monta noista listan virheistä, mutta tuo numero 21 ei ole ollut yksi niistä ja toivon, ettei se tule olemaan vastaisuudessakaan.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/30/2009
Roskapostit on hyvä tapa oppia asioita. En tarkoita roskapostilla nyt viagra-mainoksia, mainoksia peniksen kehoittajista tai tilaa huimausaineen siemeniä netistä -roskaposteja. Tarkoitan mainoksia ja uutiskirjeitä, jotka eivät ole sinulle oleellisia ja siten sinulle roskaa.
En ikinä laittaisi postilaatikkooni kieltoa, ei mainoksia. Päinvastoin, voisin vaikka tilata niitä. En minä niitä lue ja olen tullut jossain määrin immuuniksi niille ja ainoa tehokas keino vaikuttaa ostopäätökseeni, on saada joku sellainen ihminen suosittelemaan tuotetta minulle, jonka mielipidettä arvostan.
Mainokset ja uutiskirjeet ovat muulla tavalla hyödyllisiä. Minä katselen ne kaikki läpi. 5 - 10 sivuiseen mainoslehtiseen käytän aikaa 15 sekunnista 5 viiteen minuuttiin. En katsele mitään erityistä, selaan vain läpi ja odotan jos jokin pysäyttäisi minut. Samaa teen uutiskirjeiden kanssa. Minulle tulee tukuttain erilaisia uutis- ja mainoskirjeitä ja tilaan mielelläni lisää. Sitten kun olen todennut jonkun täysin hyödyttömäksi niin voin poistaa sen. Tai siis voisin jos osaisin, etenkin jos olen tilannut niitä kielellä, jota en ymmärrä niin joudun välillä ohjaamaan ne roskakoriin suodattimella jos en linkeistä arvailemalla onnistu peruuttamaan meilejä.
Tälläkin hetkellä minulle tulee varmaan likemmäs kolmekymmentä säännöllistä sähköpostia, joista osa on ihan tarkoituksella ja jotka luen sanasta sanaan. Mutta joukossa on myös muita. Otetaanpa pari esimerkkiä tilauksessa olevista uutiskirjeistä ja syitä miksi ne tällä hetkellä tulevat.
- Dummies newsletter. Pistän tämän ensimmäiseksi, sillä se kuulostaa noloimmalta. No miksi sitten tilaan sitä? Siksi, että heillä on tolkuton määrä aiheita, joista valita ja kukaan ei ole expertti kaikessa. Voisit poimia sieltä itsellesi vinkkejä vaikka Excelin käyttöön. Toinen syy on se, että heidän konseptinsa on mahtava - he takovat uskomattomia määriä rahaa sillä, että he puhuvat tyhmille: hitaasti, selkeästi ja kuuluvalla äänellä - siis noin vertauskuvallisesti. Hehän myyvät kirjoitettua tekstiä. Heistä voisi moni teknisen alan yrittäjä ottaa oppia.
- H&M mainoskirje. Tämä on pitänyt lopettaa jo ajat sitten, enkä ymmärrä miksi en ole tehnyt sitä tai miksi olen ylipäätään sen joskus tilannut. Lähinnä varmaan seuratakseni sen visuaalista puolta.
- Hewlett-Packard:n uutiskirje. Tämän olen tilannut sen takia, että HP panostaa tosissaan selkeään viestintään ja käytettävyyteen ja siksi on aina hyvä olla yksi HP:n uutiskirje takataskussa vertailukohteena.
- Hyötykirjeitä on useita, Mikrobitin uutiskirje esimerkisi, joka tulee kyllä harvoin ja on turhan suppea. Tarkan markan uutiskirje ihan siltä varalta, että Markus olisi sattunut löytämään jotain omituista kirjeeseensä.
- Käyttämieni palveluiden tiedotteitakin olen opetellut tilaamaan, sillä niissäkin tulee joskus oleellista tietoa.
- Yksi kutakin amerikkalaisia sijoitus-, internet-markkinointi- ja SEO-aiheisia meilejä, ei niinkään niiden sisällön vuoksi vaan sen vuoksi, että heidän tapansa takoa viestiä perille on mahtava. He eivät anna periksi ja niin kauan kuin olet jotenkin tavoitettavissa, olet potentiaalinen rahanlähde.
- Nippu muita, uusia tulee kun vanhoja menee.
"En osta, kun oon just sitä pellesukupolvea joita nuo mediatalot joista kirjoittelin tällä hetkellä pelkää: en kato teeveetä, en tilaa sanomalehtiä enkä anna edes mainosten tippua postiluukusta, vaan haluan kaiken juuri sellaisena kuin haluan, silloin kun haluan, ja vieläpä mieluiten käytän aikani tuottamiseen kuin kuluttamiseen. :)"Kaikesta mitä näet, jotain jää aina takaraivoon. Siksi en siis ymmärrä miksi ihmiset kieltäytyvät näkemästä asioita. Minua ei häiritse mainokset, sillä olen oppinut niistä uskomattoman paljon asioita.
Marko Teräs kommentoi näin kirjoituksessani vinkki bloggaajille - tyhjät luonnokset ja sen vuoksi kirjoitin tämän kirjoituksen.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/29/2009
Kun puhutaan hakukoneoptimoinnista niin keskustelu karkaa helposti teknisiin asioihin. Pitää kuitenkin muistaa, että optimointi on paljon muutakin. Yksi asia mikä helposti unohtuu tai jää vähälle huomiolle, on tavoite. Optimointi on turhauttavaa ja vaikeaa jos ei ole selkeää tavoitetta.
Onko hakukoneoptimointisi onnistunut jos kävijämääräsi on kasvanut 20 prosenttia. Ei ole, tai ehkä on, se riippuu monestakin asiasta.
Hyvä optimointi voi olla sitä, että kävijämäärä jopa laskee. Näin voi käydä silloin kun huomataan, että sivuilla käy väärä kohderyhmä ja sivustoa muokataan niin, että liiketoiminnalle oleelliset ihmiset löytävät sivuston (ja tekevät siellä toivotut asiat ja blaa blaa).
Silloin kun puhutaan blogista niin kävijämäärät nousevat isompaan rooliin ja niitä voidaan käyttää myös jonkin verran optimointimittareina. Tässä kohtaa Oindex.fi -palvelu nousee esiin. Tähän palveluun voi rekisteröidä sivustonsa ja sitten vain säädetään ohjeiden mukaan Google Analytics lähettämään automaattisesti viikkoraportti palveluun. Palveluun rekisteröityneiden sivustojen kävijädata näkyy listauksessa vertailukelpoisena taulukkona.
Kun olet ollut pari viikkoa palvelussa, sinun kannattaa etsiä sivustot, joita pidät "kilpailijoinasi". Valitse niistä sellaisia, jotka ovat sinua edellä. Poimi vaikka kaksi tai kolme sinua edellä olevaa sivustoa.
Tee paperille, Exceliin, Google Docseihin tai mihin tykkäätkin tehdä, taulukko, johon talletat viikottain tiedot sinun ja näiden sivustojen uniikeista käynneistä, käynneistä ja sivujen näytöistä. Voit myös tallettaa asemasi listauksessa jos haluat, mutta se ei ole niin oleellinen sillä uudet sivustot sekoittavat pakkaa.
Kuukauden kuluttua näet jo, että etenetkö, jumitatko vai ovatko muut karkaamassa sinulta. Itselläni on hieman seka-aiheinen blogi, joten en osaa ajatella mitään noista kilpailijaksi, mutta valkkasin sitten internet-markkinointi -aiheen perusteella Samuel Hovin Ideacafe-sivuston "kilpailijakseni". Aloittaessani vertailua pari kolme kuukautta sitten, olin sata sijaa jäljessä Ideacafesta ja nyt ero on kymmenen sijaa. Ero on niin pieni, että se on parissa viikossa kurottu umpeen ja ohitettu.
Statistiikoistani kiinnostuneet löytävät viikottaiset kävijätietoni oindex.fi palvelun listauksesta.Nyt kun tavoitan ideacafen, minun täytyy siis valita toinen sivusto, jonka kanssa voi käydä kuvitteellista kilpailua.
Mainittakoon nyt vielä, että ideacafen tavoittaminen onnistui nopeasti sen ansiosta, että Samuelin aika kuluu netissä rahan perässä juoksemisessa, eikä sivustoa ole juurikaan enää päivitelty aikoihin. Sivusto oli siis sen vuoksi hyvä vertailukohde, koska sen kävijämäärät pysyivät hyvin tasaisesti paikoillaan.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/28/2009
Vinkki bloggaajille: tyhjät luonnokset
Vinkki kaikille bloggaajille, jotka haluavat silloin tällöin hieman hakukoneoptimoida blogiaan kaikenmoisilla paskasanoilla, jotka tuovat hyvin liikennettä: Tallettakaa tyhjiä luonnoksia! Yksi kuukaudessa riittää vallan mainiosti, kaksi on jo varmistelua.
Yleisin blogityyppi on sellainen jossa on 100-300 kävijää kuussa tai 0-10 kävijää päivässä. Tällaisen ei ole niin väliä, sillä jos statistiikka näyttää tuolta niin nämäkin vähät ovat tulleet vahingossa. Paitsi jos olet kurko ja ihmiset odottavat, että kirjoittaisit jotain suuressa viisaudessasi.
Sitten kun blogissasi rupeaa olemaan oikeasti liikennettä ja lukijoita, joudut miettimään sisältöä jo hieman tarkemmin, sillä huonoilla postauksilla saatat karkoittaa olemassa olevia lukijoita ja hyviä kommentoijia. Ongelma on se, että ne huonot postaukset monesti osoittautuu loistaviksi liikennemagneeteiksi. Mutta se on kuin housuun kusisi jos kirjoittaa postauksia siitä miten tisseillä ja seksillä saa liikennettä. Ensin tulee statistiikkapiikki ja sitten huomataan laatulukijoiden siirtyneen muualle. Haluavatko lukijat lukea siitä, että yrität vain haalia liikennettä, tuskinpa vain. Itseäni ainakin tuon tyyliset postaukset vituttavat kun niitä rupeaa tulemaan liikaa, toisin sanoen on siis karannut mopo käsistä.
Mikäli siis välttämättä haluat kirjoittaa vaikka HDTV-, markkinointi- tai vaikkapa muotikirjoituksia, mutta olet niin epätoivoinen lukijoiden suhteen, että sinun on pakko kirjoittaa niitä tissi-postauksia niin talleta niitä tyhjiä luonnoksia. Sitten kun sinulla on 3 kuukautta vanha luonnos niin se on niin kaukana arkistossa, että kukaan ei selaa enää sinne asti. Sinne voit sitten kirjoittaa kunnon paskapostauksen ja tehdä itsestäsi juuri niin pellen kuin haluat, pilaamatta vakiolukijoidesi elämää. Sivut tulevat näkyviin hakukoneisiin, mutta eivät tunge feedin tilaajien silmille.
Luonnokseen tulee se päivämäärä julkaisupäivämääräksi jolloin luonnos on tehty. Otsikkoakaan ei tarvitse kirjoittaa vielä luonnosvaiheessa.Paskanna siis mieluummin historiasi kuin nykypäiväsi - siitä on sekin hyöty, että ulospäin se näyttää kehitykseltä.
Edit: Näin siis toimii ainakin bloggerissa.
Edit 2: Lue kommentit alta. Katleena osoitti tämän postauksen turhaksi, sillä bloggerissa voi ajastusta käyttäen tehdä postauksia historiaan ja siksi tyhjien luonnosten tallennus on täysin turhaa ja tarpeetonta.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/28/2009

Kun vastaan tulee tällainen tulossivu hakukoneesta niin ei voi olla miettimättä, että kannattaako kaikista hakusanoista maksaa?
Säästöpankki on ykkösenä hakutuloksissa, mutta se haluaa ilmeisesti varmistaa, että jos Osuuspankki kiilaa maksullisille adwords-paikoille hakusanalla Säästöpankki, he ovat myös siinä. Vai mitä ihmettä tässä yritetään?
Tämä muistuttaa hieman arvopaperi.fi:n mainontaa, josta Nico kirjoitti taannoin optimointi.com:n blogissa.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/27/2009
Vapo taitaa olla sitä mieltä, että asiakaspalvelulla ei voi vaikuttaa asiakkaisiin. Tällaisen kuvan ainakin minä sain heistä koitettuani ottaa yhteyttä.
Pari kuukautta sitten sain yhteydenoton E.ON -energiayhtiöltä. Heidän myyntimies soitti ja kysäisi, että kiinnostaisiko minua kilpailuttaa sähkösopimukseni. Ajattelin etten voi säästää vaihtamalla niin paljoa kuin sammuttelemalla valoja perässäni, joten ajattelin päästä myyjästä nopeasti eroon. Kysyin häneltä, voisiko hän laittaa tarjouksen minulle kirjallisena sähköpostiin jos miettisin sitä viikon ajan. Yllätyksekseni tämä sopikin mainiosti ja tarjous tuli tunnin sisällä sähköpostiin.
En ollut kiinnostunut vaihdosta, sillä inhoan kaikenlaista ylimääräistä säätämistä, joten ajattelin että käytän tilanteen hyödykseni toisella tavalla. Ohjasin sähköpostin suoraan eteenpäin Vapon sivuilta löytyneeseen asiakaspalvelusähköpostiin ja pyysin heitä antamaan vastineen saamaani tarjoukseen. He eivät vastanneet, ollenkaan!
E.ON:n myyjä soitti sovitusti viikon päästä ja minä kysyin häneltä, säästänkö edes vähän jos vaihdan. Kyllä, hän sanoi. Sanoin, että selvä, lähetä paperit niin allekirjoitan.
En vaihtanut sähköyhtiötä siis halvemman hinnan perässä vaan sen mukaan, miten kaksi eri yhtiötä kohtelee asiakkaita. Asiakkaiden ylenkatsominen on asia, joka saa minut kyllä äänestämään jaloillani todella nopeasti. Ystävällinen vastaus olisi saanut minut pysymään vanhassa, mutta ilmeisesti 150 neliömetrin lämmittäminen sähköllä ei riitä hymyyn Vapolta!
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/27/2009

Tiedätkö miksi raveissa ei kannata mennä takariviin? Koska sieltä ei näe hevon vittua. No miksi kannattaa mennä eturiviin? Koska sieltä näkee vitun hyvin.
Huono vitsi, mutta tätä lehmää olen ihmetellyt paikallisessa citymarketissa jo vuoden. Kuva on vähän huonohko kännykällä otettu, eikä näytä kunnolla miten yksityiskohtainen lehmä on. Sille on kuitenkin tehty luonnollisen kokoiset sukupuolielimet.
Tämä on oikein anatomian oppitunti lapsille ja onpa muutaman kerran tullut nähtyäkin joku utelias pojankloppi ronkkimassa tämän lehmän persettä. Hieno asia että lapset näkevät mistä maito tulee, hienoa on myös, että he näkevät mihin eläinlääkäri ja keinosiementäjä työntävät kätensä olkapäätä myöten.
Siis kaikin puolin positiivinen asia. Mikäli tällainen suu- ja sorkkaeläin olisi tehty 20 - 30 vuotta sitten, tuo perse olisi varmaan tehty tasaiseksi ja maalattu harmaaksi.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/23/2009
Jos olet ihmetellyt miksi toisilla on oma kuva blogien kommenttien yhteydessä niin eipä tarvitse ihmetellä enää - se on gravatar.
Nämä näkyvät siis Wordpress-julkaisujärjestelmällä ylläpidetyissä blogeissa, eivätkä toimi Googlen Blogger -palvelun varaan rakennetuissa blogeissa, joka tämäkin vielä ainakin toistaiseksi on.
Tämän takia luulin itsekin pitkään, että tämä on joku Wordpress-käyttäjien oma juttu, kunnes huomasin erään blogin lähdekoodissa linkin gravatar.com palveluun.
Miten saan kuvani näkyviin kommentteihin?
Mene Gravatar.com -palveluun ja rekisteröi tunnus käyttäen sitä sähköpostiosoitetta, jota olet käyttänyt kommentoidessasi muiden blogikirjoituksia. Lisää kuva palveluun ja hyväksy se. Nyt kuvasi näkyykin jo kaikissa Wordpress-blogeissa, joissa olet kommentoinut samalla sähköpostiosoitteella. Helppo homma, vei pari minuuttia.
Miten Gravataria voi käyttää markkinoinnissa?
Helposti. Tee gravataristasi erottuva ja kirjoita siihen domainisi tai tunnistettava nimi, logo, kuva tai mikä nyt onkaan juttusi. Kannattaa kuitenkin tehdä jossain määrin hillitty, ettet saa heti roskapostittajan leimaa otsaasi kun kommentoit ensimmäistä kertaa vieraassa blogissa. Siksi ehkä kannattaa kommentoida kahdella eri sähköpostiosoitteella niin voi valita vaikkapa yrityslogonsa kommentoidessaan asiantuntijablogissa ja käyttää sitä seppo.spermanluovuttaja -sähköpostia siihen kun käy soittamassa suutaan muiden blogeissa.
Kysymys nettimarkkinoinnin tekijöille. Miten voi olla että gravataria ei näy käytettävän markkinointiin? Eikö ole tullut mieleen, ettekö ole kehdanneet vai mistä mättää?
Itse lisäsin nyt gravatariini tekstin ja odottelen sen päivittymistä blogeihin. Blogeista tuleva liikenne on melko pientä, mutta uskon muutoksen piristävän sitä.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/23/2009

Saksalainen jäi Forssassa metsässä lentävän vesiskootterin alle ja silminnäkijänä oli norjalainen. Tältä tarina suunnilleen kuulosti sen jälkeen kun pidin 2004 kesällä pienen saunaviikonlopun. Tapahtumapaikka oli kylläkin Tammelan kuivajärvi, mutta Forssa kuulostaa aina tarinoissa karummalta - mitä se onkin.
Kiitos Kiimassuon jätteenkäsittelylaitoksen, forssalaisten ei tarvitse enää kadehtia Valkeakoskea pahasta hajusta, täällä haisee selkeä paska, eikä mikään pikku selluloosa.Kuivajärven rannalla on iso hirsimökki (Sahrapirtti), jota vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin, kuten syntymäpäiviin ja sen sellaisiin. Mökki on kokoluokkaa parisataa neliötä ja siinä on kymmenen hengen sauna. Vuokrasin kyseisen mökin koko viikonlopuksi ja lähetin silloisille tiimikavereille Hewlett-Packard:iin avoimen kutsun. Olin ainoa suomalaisjäsen tiimissä, joten kutsu oli pelkkä kohteliaisuus, enkä kuvitellut kenenkään tulevan. Olin väärässä, kaveri Saksasta tuli veljensä kanssa, toinen Norjasta ja yksi Virosta perheensä kanssa. Loput olikin kotimaisia, joiden kanssa oli sitten tarkoitus nauttia kesästä ja vetää vähän viinaa kitusiin samalla kun kuunnellaan merisäätä radiosta.
Kun ulkomaisia vieraita oikein oli tulossa niin piti järjestää vähän ohjelmaakin. Vuokrasin kaverilta Yamaha Daytona vesiskootterin ja ostin reilusti bensaa, että laitteella voivat sitten kaikki ajaa niin paljon kuin haluavat. Ihan selvinpäinkin vielä ajeltiin päiväpuhteeks ja kaikilla oli kivaa. Vesiskootteri on helvetin vaarallinen kokemattomalle ja olen itsekin törmännyt sellaisella moottoriveneeseen ensimmäisellä ajoreissullani. Laitteessa on kaksi vaaratekijää: a, se kääntyy ainoastaan kaasulla ja b, sen vauhti ei hiivu kun kaasusta lasketaan.
Unohdin painottaa tarpeeksi kohtaa b tai sitten kaikki eivät kuulleet tai ymmärtäneet sen merkitystä. Jätetään nyt tämä onneton tekijä nimeämättä, hän on saanut hävetä kyllä ihan tarpeeksi tapahtuman jälkeen. Yksi kaveri kuitenkin ajeli näyttävästi edestakaisin ja ajatteli tulla samaan tyyliin näyttävästi rantaan.
Näin jo kaukaa, että nyt ollaan tulossa kovaa vauhtia rantaa kohden. Kovalla tarkoitan todellakin kovaa, sillä tuo laite kulkee noin 100 kilometriä tunnissa ja se on vedessä ihan helvetisti. Nostin kädet ilmaan ja yritin viestittää, että hellitä kaasu. Kun kaveri lopulta hellitti kaasun ja tajusi, että skootteri ei tipukaan alas kuten moottoriveneet tekevät vaan jatkaa liukumista veden pinnalla samaa vauhtia, iski paniikki. Kuski väänsi ohjaustangon linkkuun, mutta laite kääntyy vain kaasulla ja vain kokenut kuski pystyy painamaan kaasua kun ollaan törmäyslinjalla. Ensikertalainen ei paniikissa pystynyt sitä tekemään.
Seisoin vyötäröä myöten vedessä vastaanottajana ja yritin vielä paniikissa tönäistä ohikiitävää vesiskootteria eri suuntaan - typerä temppu, joka olisi voinut käydä itselle kalliiksi. Vesiskootteri otti rantakivistä kimmokkeen ja ampaisi ilmaan. Ensin se osui saksalaista työkaveria reiden yläosaan, jonka seurauksena saksalainen heitti täyden voltin ilmassa, sitten skootteri osui puuhun hieman alle metrin korkeuteen, jonka jälkeen skootterin matka tyssäsikin.
Mikäli saksalainen olisi sivuosuman sijaan jäänyt puun ja skootterin väliin niin hän olisi joutunut varmasti teettämään pyörätuolin levyiset oviaukot kotiinsa. Osuma saksalaiseen muutti sen verran skootterin linjaa, että kuski säästyi vammoilta kun puuhun tuli vain sivuosuma. Kovaa se silti osui puuhunkin, kuten kuvasta näkyy, pinta lähti puusta osuma-alueelta.
Sitten soitettiin hätänumeroon. Meni viisi minuuttia ja paikalle saapui kaksi lähistöllä ollutta ensihoitajaa (vai mitä lie pelastustyöntekijää). Vartin sisään oli ambulanssikin paikalla ja lääkärin pikaisen tutkimuksen jälkeen nakattiin sakemanni paareille ja autoon. Kun ambulanssi oli lähtenyt niin virolainen työkaveri innostui. Hän ei ollut uskoa silmiään miten pelastuslaitos Suomessa toimii. Hän sanoi, että jos tämä olisi tapahtunut Virossa niin ambulanssi olisi tullut tunnin päästä ja heidän kanssaan olisi joutunut riitelemään siitä, että pääseekö uhri kyytiin vain ei, he kun eivät mielellään ota ketään kyytiinsä.
Lopputulos. Ei edes luunmurtumia. Sormiin tikkejä ja jalka keltamusta munista polveen asti. Kameran vesitiivis kotelo palasiksi. Tyyppi haki sitten saksalaisesta matkavakuutuksestaan korvauksia ja merkitsi silminnäkijäksi norjalaisen (halusi kait puolueettoman todistajan). On siinä oikeesti ollut varmaan vakuutusyhtiössä ihmettelemistä kun ovat tuota paperia lukeneet. Ainakin sitä on paikalliset ihmetelty ja viimeksi kun minulta asiasta kysyttiin niin tämä saksalainen ohjelmistosuunnittelija oli jo vaihtunut marjastajaksi.
Hassu homma muuten, että yhtäkään paikallaolijaa ei puhallutettu tai poliisia kutsuttu paikalle vaikka tyhjiä kaljapulloja olikin näkyvillä (edellisiltaisia varmaan tai sitten jonkun ihan toisten).
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/21/2009
Vietätkö paljon aikaa netissä? Oikeasti vai kuvitteletko vain?
Testaa nettiriippuvuutesi osoitteessa:
http://www.paihdelinkki.fi/testaa/netinkaytto
Tässä minun tulokseni:
Pistemääräsi: 88 (maksimi on sata)
Palaute:
Internetin käyttö aiheuttaa luultavasti ongelmia elämässäsi. Sinun pitäisi arvioida sitä, kuinka Internetin käyttö vaikuttaa elämääsi ja puuttua niihin ongelmiin, joita se sinulle aiheuttaa. Web-neuvontamme auttaa, mutta voisit myös käydä jossakin avopisteessämme (Nuorisoasemat, A-klinikat) keskustelemassa tilanteestasi riippuvuuksien hoitoon perehtyneiden ammattilaisten kanssa.
Tässä on nyt vaan sellainen ongelma, että ainoa ongelma on se, että aina ei pääse nettiin kun pitäisi. Surffaan netissä myös silloin kun istun vessassa. Täytyy tosin myöntää, että esimerkiksi optimointi.comin foorumin lukeminen Xperian ruudulta on yhtä tuskaa, mutta parempi sekin kuin ilman.
Teen päivätyökseni nettisivuja, teen sivutoimisesti toiminimellä nettisivuja ja internet-markkinointia, harrastan internet- trendien, sisällön ja tekniikoiden seuraamista. Harrastan ja teen nettiä, piste!
Se nyt vaan kiinnostaa niin helvetisti, eikä mene jakeluun, että se vois olla jollekin ongelma? Miksei tuolla sivustolla ole työnteko-testiä? Ainakin jokainen isossa organisaatiossa työskennellyt on tavannut työriippuvaisia ihmisiä, joiden henkilökohtainen elämä on mennyt kuralle liiallisen työnteon ja uraohjustelun vuoksi. Miksei heidän rahan- ja kunnianhimoaan yhtälailla luonnehdita ongelmaksi? Eikö kaikki liiallinen mielenkiinto jotain asiaa kohtaan ole ongelma jos se vie aikaa muilta tasapainoisen elämän oletetuilta osilta. Kimi Räikkösellä ei ole ollut aikaa smurffailla netissä, eikä tuhlata nuoruuttaan vetämällä pillerikännejä kun se on rattiriippuvainen. Tai timpuri, joka rakentelee kesälomallaan terassia ja huvimajaa, sehän vasta sekaisin on. Pah, netissä on lysti olla ja siitä on vähemmän harmia kuin kännissä kuorma-autolla ajamisesta.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/20/2009
Huomasin tänään tietoviikko.fi -sivustolla erikoisen piirteen. Minun näkemykseni mukaan tietoviikko huijaa rahaa mainostajiltaan tällä erikoisella kikalla. Alla oleva esimerkki on artikkelista, jossa esitellään 15 erikoista Google Streetview -näkymää.
Kun katsot tietoviikon sivuilla kuvia kuten artikkelikuvia, sarjakuvia tai muita kuvia, jotka esitetään gallerian muodossa, pääset navigoimaan linkeillä: kaikki kuvat, edellinen, seuraava. Mainosta ei tässä yhteydessä esitetä.
Kun olet täysin uppoutunut naputtamaan aina samaan kohtaan ilmestyvää seuraava-linkkiä niin noin 10 - 20 klikkauksen välein sen tilalla onkin mainosbanneri. Aivot kerkiävät reagoimaan mainokseen, mutta käsi ei. Mainoksen vahinkoklikkaaminen on väistämätöntä jos ei tietoisesti yritä välttää sitä.
Ymmärrän tällaiset viritelmät yksityisten sivustoilla, mutta että Tietoviikon kaltainen it-alan konkari sortuu klikkihuijauksiin pikkurahojen takia. Eterana melkeinpä vaatisin rahani takaisin tämän sivuston osalta.
Propsit kyllä sille joka tuon on tehnyt, hienosti oivallettu kusetus.
Edit: lue kommenteista Tivi.fi online-tuottaja Jouni Junkkaala:n selvennys.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/19/2009
Artikkeli muuttanut, seuraa uuteen osoitteeseen: Humppila Meeting VII kuvasatoa
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/18/2009
Pääasiassa kuitenkin lisäykset näkyisi olevan positiivisia. Viestikentän alle on tullut julkaisuasetuksiin lisää valintoja, mutta ainoa merkittävämpi muutos näyttäisi olevan lisää sijainti -toiminto. Esikatselu ei valitettavasti näytä, miten tuo näytä sijainti -toiminto toimii, joten tämä postaus on samalla testi.

Myös tapa käsitellä kuvia on muuttunut, erilaiseksi, ei välttämättä paremmpaksi. Ainakin jouduin heti menemään koodiin saadakseni kuvan näkymään oikealla ja tekstin vasemmalla kun Blogger teki omiaan. Kaikkein hölmöintä on, että vieläkään Bloggeriin ei tullut toimintoa kuvien alt-tekstien kirjoittamiseen vaan ne on tehtävä koodissa, jos jaksaa, blogissani en vaivaudu vaan yritän pärjätä kuvien fiksulla nimeämisellä.
Edit: lisää sijainti - mitä tuo toiminto teki, lisäämäni sijainti ei näy ainakaan postauksessa. Näkyykö se sitten Google Mapsissa vai mitä?
Edit2: julkaisussa hävisi kappalejaot ja jouduin heti muotoilemaan tekstiä uusiksi.
Edit3: lisäsin sijainnin uudestaan, kappalejaot hävisivät taas. Sijainti näkyy viestin muokkauksessa, mikä on sen tarkoitus? Alla on sijainti, jonka olen merkinnyt tähän postaukseen (karttakoodia lisätessä kappalejaot hävisivät taas):
View Larger Map
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/15/2009

Kaikki ovat joskus nähneet jonkun kuvan, joka on joltain osin täysin epäuskottava. Kuvien outouksiin ei välttämättä osaa kiinnittää huomiota, jos ei ole harjaannuttanut silmäänsä sellaiseen. Kuvankäsittelijät näkevät kuvista enemmän, etenkin kuvista, joihin on lipsahtanut virheitä kuvankäsittelijältä. Ylläolevasta kuvasta virheen löytää jokainen, jolla näkökyky on vähänkään tallella. Yhtäkään tupla-auringonlaskua ei ole maapallolla nähty (paitsi ehkä hallusinoivien aineiden popsijoiden keskuudessa).
Itse olen harrastanut Photoshoppausta 3.0 versiosta lähtien, johon oli tullut mullistavana uutuutena layerit eli tasot (wikilinkki: Photoshopin versiohistoria, eng). Aloitin kuvankäsittelyharrastuksen (josta tuli myöhemmin myös työ) vuonna 1995.PhotoshopDisasters -blogin seuraaminen on kuitenkin viihdyttävää kenelle tahansa. Blogista selviää myös vähällä englannilla, sillä kuvat ovat pääasiassa. Joskus jotkut kuvat ovat hieman väkisin lisättyjä, eikä niiden virheet aukea ammattilaisillekaan selittämättä, mutta välillä ne ovat niin päivänselviä, ettei niitä voi nauramatta katsoa. Kuvista on pyyhitty vahingossa ihmisten jalkoja pois, niihin on unohdettu demovaiheen huomautustekstejä, mitä milloinkin. Onpa joukossa joskus näkynyt suomalaisiakin kuvia.
Käy ihmeessä katsomassa: photoshopdisasters.blogspot.com
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/15/2009
Kotisivujen statistiikan seurannan kasvavan suosion takia yritysten pitäisi kiinnittää enemmän huomiota omaan ip-osoitteeseen. Hankin itselleni vuodenvaihteessa kiinteän ip-osoitteen tarkoituksenani pystyttää web-palvelin. Palvelin on kyllä pystyssä, mutta käytän sitä ainoastaan omiin testeihini. Hankkiessani kiinteän ip-osoitteen, tulin samalla vahingossa ostaneeksi käyntikortin.
Mikäli katsoo Google Analyticsillä sivuja, joissa minä tai joku muu kotiverkostani on vieraillut, näkyy verkon sijainti osiossa nimi Kauppi Janne. Tuo on ihan hauska kun suuri osa listasta on kasvottomia, elisa oyj, broadband access pool ja niin edelleen.
Mikäli tätä katsoo Snoobi kävijäseurantatyökalulla niin siellä näkyy lisäksi paikkakunta: Kauppi Janne, Forssa. Tämä on yksi niitä asioita, joista Snoobissa pidän, tämä tieto näkyy heti yhteenvedossa ja jos klikkaan tietoa, niin näen miten kyseinen taho on sivuille tullut ja mitä siellä tehnyt. Yritys jossa on paljon työntekijöitä, joilla on netti käytössä, kannattaa nähdä tämäkin yhtenä mahdollisuutena. Kympillä kuukaudessa (kiinteän ip:n hinta) näkyvyyttä satoihin paikkoihin ympäri Suomea. Toki siinä on pieni sudenkuoppa se, että muuten niin hyvämaineiset firmat näkyy tulevan sivuille hakusanoilla kuten "alastonkuvat suomi" ja vastaavilla.
Ip-osoite voi olla myös asiakkaan käyntikortti
Vastaavasti tämä toimii toiseenkin suuntaan. Voin katsella sivujeni statistiikasta sopivia yrityksiä, joille voisin tarjota palveluitani. Mikäli sivuja on ladattu enemmän kuin viisi ja sivustolla on oltu kauemmin kuin viisi minuuttia, näen potentiaalisen asiakkaan. Snoobin avulla kun näen vielä nopeasti vierailijan paikkakunnan ja sen millä hakusanoilla tai mistä klikkaamalla hän on tullut niin voin todellakin poimia joukosta yrityksiä, jotka joko tutustuvat kilpailijaansa tai harkitsevat palvelun ostamista. Yli viisi ladattua sivua, yli 5 minuuttia sivuilla, etäisyys alle 50 kilometriä, tullut hakusanoilla kotisivujen tekijä Forssa = potentiaalinen asiakas.
Ps. kuka ääliö on tullut tähän blogiin Google-haulla "janne kaupin tissit"? Tasan varmaan on ainakin joku optimointi.com:ilaisista :-)
Ps 2 & edit. Seuraavana päivänä statseissa näkyi haku: "marko pölöjärven tissit". Tämä nyt ainakin rajasi porukan aika pieneksi... tai sitten luulen vaan.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/14/2009
Oletko joskus tuijotellut statistiikkaa ja miettinyt minkä arvoiset kotisivut sinulla on? Varmaan ainakin siinä kohtaa kun olet kuullut juttuja domaineista, joita on ostettu hirmuisilla summilla. Sonera muistaakseni maksoi kymmenen miljoonaa sonera.com -osoitteesta jollekin amerikkalaiselle firmalle. Tässä hinta taisi kyllä karata käsistä, mutta pientähän tuo oli vielä verrattuna UMTS-lisenssikauppoihin. Menikö siinä neljä miljardia vai paljon se oli?
Mitä veikkaatte Loippari.com domainin ja sivuston hinnaksi? Muutama tuhat? Väärin, ei tällä mitään arvoa ole, muuta kuin luuloarvoa omistajalleen, joka ei suostu uskomaan että bounce rate on totta ja katsoo mieli herkeänä statistiikasta niitä lukuja, joita katsomalla sivusto näyttäisi edes vähän tarkoitukselliselta.
Ok, otetaanpas jotain lukuja malliksi. Käytän tähän dnscoop.com-palvelua.
Internet-markkinointi -blogi Loippari.com
- 0 v 2 kk 28 pv = domainin ikä (arviolta)
- 1 031 = sivujen määrä, jossa on linkki loippari.com
- 3 = pagerank
- 250 $ = arvioitu hinta
Katsotaanpa sitten muita blogeja, joilla tiedetään olevan runsaasti liikennettä (blogien omistajille tästä räikeästä hyväksikäytöstä tarjoan ilmaiset linkit).
Valitettavasti tämä palvelu tiputtaa fi-osoitteet pois, mutta onhan näitä muitakin tarjolla. Täytyy myös muistaa, ettei näitä hintatietoja voi käyttää muuta kuin keskinäiseen vertailuun, sillä yksikään näistä sivuista ei taatusti ole myynnissä näillä hinnoilla.
Juhasoderholm.info
- 2 v 8 kk 16pv = domainin ikä
- 26 457 = sivujen määrä, jossa on linkki juhasoderholm.info
- 4 = pagerank
- 11 772 $ = arvioitu hinta
- 2 v 9 kk 15pv = domainin ikä
- 5 245 = sivujen määrä, jossa on linkki nettibisnes.info
- 4 = pagerank
- 4 144 $ = arvioitu hinta
- 4 v 0 kk 4pv = domainin ikä
- 20 085 = sivujen määrä, jossa on linkki optimointi.com
- 5 = pagerank
- 13 800 $ = arvioitu hinta
- 10 v 3 kk 8pv = domainin ikä
- 7 905 = sivujen määrä, jossa on linkki sektori.com
- 5 = pagerank
- 20 010 $ = arvioitu hinta
- 2 v 10 kk 1pv = domainin ikä
- 18 777 = sivujen määrä, jossa on linkki hilavitkutin.com
- 3 = pagerank
- 6 496 $ = arvioitu hinta
Jos haluat leijua sivustollasi niin voit tehdä sitä kertomalla sivulatauksista ja jättämällä mainitsematta asiat kuten epäoleelliset avainsanat, suuren koreankielisen yleisön, 90%:n bounce raten ja muut typerät luvut. Totuutta on kuitenkin turha väännellä sillä sivusto on avoin kirja. Manuaalinen sisällön analysointi, sekä hakukoneiden ja muiden työkalujen sekakäyttö kertoo kuitenkin mistä sivustosi on tehty. Vaikka nuo tässä artikkelissa käytetyt luvut olisivatkin hyviä niin myyntitilanteen voi todellakin vesittää se, että sivuston liikenne tulee täysin kelvottomilla avainsanoilla. Siksi tässä artikkelissa ei mainittu niitä tissejä ennen kuin nyt. Enkä muutenkaan halua 250 dollaria, sillä olen kuullut äkisti saadun suuren omaisuuden pilanneen monta elämää.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/12/2009
Nofollow-tagi lanseerattiin aikoinaan estämään blogispämmiä, kun kommentoijan määrittelemästä linkistä ei saanutkaan enää etua hakukoneiden suhteen. Otan nämä määritykset nyt pois ja testaan vaikuttaako se kommentoijien lisääntymiseen. Mikäli kommentointi pysyy edes jossain määrin järkevänä niin jätän linkkiedun kommentoijien saataville. Tosin jos rupeaa satelemaan aivan turhia kommentteja linkityksen toivossa niin nofollow palautuu todella nopeasti.
Muille blogger-blogaajille tiedoksi. Voit poistaa nofollowin backlinkeistä ja kommenteista menemällä asetuksiin -> muokkaa ulkoasua -> muokkaa html:ää -> valitse ruksi laajenna widgetit -> etsi kohdat nofollow käyttämällä selaimen omaa hakua (ctrl+f) -> muuta nofollow muotoon follow tai poista koko rel="nofollow" -> tallenna -> poista ruksi laajenna widgetit -> tallenna.
Huom! Ennen kuin teet tuon, tallenna koko pohja varmuuden vuoksi.
Edit: kokeilu loppui lyhyeen. Kaksi tuntia ja joku mulkku laittoi sinisen pillerin mainoksen sojottamaan tähän blogiin. Eli se siitä... nofollow palasi.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/11/2009

Ford Mustang 1965 on yksi autohistorian klassikoita. En löytänyt kuvaa omistamastani Mustangista, joten käytän tätä kuvaa avomallisesta 1964 vuoden Mustangista. Jos ollaan tarkkoja niin vuoden 1964 Mustangeja ei ole olemassakaan vaan ensimmäinen Ford Mustang vuosimalli on 1964½. Kuvan Mustangista poiketen minun oli kovalla katolla ja väriltään vaalean sininen.
"Artikkeli on ensimmäinen sarjassa, jossa esittelen omistamiani moottoriajoneuvoja samalla kun dokumentoin niitä omaan käyttööni. Niitä on aika paljon ja linkitän ne kaikki autot, mopot ja moottoripyörät kokoavaan listaan."
Tuo ensimmäinen vuosimalli sotkee sen verran ihmisiä, että jopa käsissäni olevassa Auto 60-luvulla -kirjassa väitetään ensimmäiseksi vuosimalliksi 1965. Ford Mustang oli kuitenkin syntyessään varsinainen hitti ja se synnytti aivan uuden amerikkalaisen autoluokan, Pony Car -luokan.
Alun perin näiden ensimmäisen sukupolven Mustangien myyntiennuste oli alle 100 000 autoa, mutta jo vuosimallia 1965 myytiin 680 000 kappaletta.
Omani oli muistaakseni 200 kuutiotuumaisella 6-sylinterisellä moottorilla, jonka alkuperäisestä 120 hevosvoimasta varmaan puolet oli jo tukehtunut ruohoon laitumella. Ensimmäisen mallisarjan Mustangeja on kuitenkin saanut myös liki 400 hevosvoimaisilla moottoreilla, jotka todellakin liikuttavat näitä vehkeitä liukkaasti. Ford Mustang on nimittäin erittäin kevyt auto, toisin kuin monet luulevat sen valmistusmaan vuoksi. 6-sylinterinen versio painaa vain 1170 kiloa ja V8-versiokin vain 1400 kiloa. Normaalit tämän päivän japanilaiset ja saksalaiset henkilöautot painavat saman verran ja isommassa luokassa enemmänkin.
Lisätietoa: Wikipedia, ensimmäisen sukopolven Ford Mustang (eng).
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/10/2009
Muoti-ilmiöt voivat hetkessä nostaa sivuston tai verkkokaupan suosion kattoon, mutta sellaisen varaan rakentaminen on riski. Mitä kovemmin muotiaalto rantautuu, sen nopeammin aalto myös vetäytyy. YLE:n tiede-sivuilla oleva artikkeli vauvojen muotinimistä kertoo samaa asiaa. Mitä nopeammin nimi nousee suosioon, sen nopeammin se menettää suosionsa ja pitkän linjan suositut nimet vain porskuttaa.
Sama sääntö pätee muissakin jutuissa kuin nimissä. Vaatteet ovat oiva esimerkki muodin oikullisuudesta. Kuinka moni olisi valmis laittamaan päälle paitaa, jossa on neonväreillä eri viinamerkkien nimiä? Tuskin juuri kukaan. Kuinka moni on vetänyt sellaisen päälleen 80-luvulla? Vähän turhankin moni. Vaatteissa muoti kestää muutamia vuosi ja menee ohi (tosin aina näkyy niitä, joille tieto ohimenosta ei ole välittynyt). Jotkut asiat kuitenkin porskuttaa vuodesta toiseen. Siniset farkut, tumma puku jne. Muoti-ilmiöiden nousu ja lasku on viime vuosina vielä kiihtynyt nopealla tahdilla, etenkin verkossa. Verkossa muoti-ilmiö saattaa rajoittua päiviin.
Mieti itse mikä on muotia ja mikä pysyvää. Ei pidä sekoittaa uudistuksia muoti-ilmiöihin. Henkilökohtaisten tietokoneiden yleistyminen räjähdysmäisesti oli osittain muotiakin, mutta pääasiassa se oli kuitenkin kehitystä. Puulämmitteiset kiukaat eivät ole muotia vaikka niissäkin tulee ohimeneviä suuntauksia. Puukiukaita on ollut niin kauan kuin saunojakin ja tulee olemaankin.
Muodilla rahan tekeminen vaatii siis jatkuvaa ajan hermolla pysymistä. Jos tiput kärryiltä, olet mennyttä. Asia on vähän sama kuin sijoittamisessa. Sijoittamisessakin sijoitukset hajautetaan ja riskisijoituksia tehdään sopivassa suhteessa varmoihin sijoituksiin. Verkkokauppakin on hyvä rakentaa varmoille tuotteille ja käyttää muoti-ilmiöitä tehosteena.
Tämän päivän muodikas voi olla huomisen pelle, mutta ajaton on aina tyylikäs.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/08/2009
Google hauissa on tullut näkyviin äänestystoiminto sisäänkirjautuneille käyttäjille. Hakutuloksen yhteydessä on nuoli-näppäin, jolla hakutulosta voi korottaa ja ruksi josta hakutuloksen voi poistaa. Nämä toiminnot vaikuttavat sisäänkirjautuneiden hakutuloksiin ja he näkevät ehdotukset, joita muut käyttäjät ovat hakutuloksille ehdottaneet.
Mikä tarkoitus tällä on?
Onko tämän tarkoitus vähentää optimoijien tekemää tuloksien vääristelyä omaksi eduksi kun todelliset käyttäjät oikaisevat hakutuloksia? Tulevatko nämä tulevaisuudessa heijastumaan myös kirjautumattomien hakutuloksiin? Luultavasti kyllä, miksi tällaista muuten tehtäisiin.
Toiminnon väärinkäyttö on varmaan melkoisen hankalaa ja Google tulee oletettavasti suodattamaan tuloksista pois äänet, jotka ovat tehty uusilla käyttäjätunnuksilla, joilla ei ole uskottavaa käyttäytymishistoriaa.
Itse koen tämän parannuksena, mutta ehkä mieli muuttuu tulevaisuudessa jos omat saitit kärsivät tästä.
Miten käy luettelomedioiden?
Mielenkiintoisimpana asiana tämän suhteen pidän luettelomedioiden ja vastaavien palveluiden tulevaisuutta. Luettelomediat on niin tunteita herättävää aluetta internetissä, että mahdollisuus tiputtaa niitä pois häiritsemästä omia hakuja on varmaan monelle mieleinen toiminto ja saa varmaan monet rekisteröitymään Googleen ihan vain tätä tarkoitusta varten.
Mitä mieltä olet? Onko uudistus positiivinen vai negatiivinen?
Edit: en huomannut aiemmin kommentti-toimintoa, enkä tiedä onko se uusi vai vanha, mutta kirjautuneena voi näköjään kirjoittaa hakutuloksiin myös omia kommentteja klikkaamalla pientä puhekuplaa.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/08/2009
Facebook näytti jälleen kerran mitä diktatuuri tarkoittaa. Kaksi juorut.com:n toimittajaa sai tilinsä suljetuksi ilman varoitusta tai selitystä. Taustalla on Facebookiin perustettu tissit-faniryhmä, joka sai pienessä ajassa yli 15 000 jäsentä.
Mitä sitten, onhan Facebookissa paljon muitakin tissit- ja seksi-aiheisia ryhmiä, joissa on vielä reilusti enemmänkin jäseniä. Minä tiedän asiasta vain sen mitä juorut.com kirjoittaa (täällä) ja mitä olen foorumeilta lukenut. Eli tiedän vain toisen osapuolen version, Facebook kun ei tapansa mukaan selittele ratkaisujaan.
Se mitä veikkaan tapahtuneeksi, on se, että Facebook päätti näyttää kuka on kuka. Käytännössä tarkoittaa siis sitä, että siellä saa rellestää mielin määrin ja perustella tissi-ryhmiä, mutta Facebook ei siedä palvelunsa käyttöä minkäänlaisessa optimointi-tarkoituksessa. Mielestäni viesti on selkeä, perustakaa faniryhmiä, mutta maksakaa rahalla niiden markkinoinnista. Tässäkään ei ehkä tapahtunut vielä tissit-ryhmän käyttöä juorut.com:n fanisivun tai varsinaisen sivuston markkinoimiseksi, mutta kun piirit on pienet ja porukoilla on optimoijien maine niin sitten tulee tällaista hätävarjelun liioittelua.
Facebook on jo monesti näyttänyt miten se kohtelee käyttäjiään pelkkinä numeroina ja potentiaalisina rahanlähteinä, joten pieni idealisti minussa odottaa, että Google tai joku muu tekee sosiaalisen median joka asettaa käyttäjän etusijalle - olen valmis siirtymään. Minun ulkomaalaiset kontaktit on sen verran marginaalinen osa Facebook-tottumuksiani, että palvelu voisi olla jonkun kotimaisenkin toimijan tarjoama. IRC-galleria se tuskin tulee olemaan, sillä jos he yrittävät saada nuorten suosimaan palveluun kaiken ikäiset mukaan, he saattaisivat karkoittaa nuoret sieltä. Eivät 10-20 vuotiaat halua olla samassa sosiaalisessa mediassa vanhempiensa kanssa.
Jos on asiasta parempaa tietoa tai vankkaa mielipidettä niin heittäkää kommenttia. Miksi luulette tyyppien saaneen kenkää Facebookista? Ja mitä mieltä olette mun epäilystä, että Facebook olisi valmis viskaamaan optimoijat ulos palvelusta syistä, joista ei-optimoijia ei edes toruta. Jännä juttu tosiaan... Meinaan tuo trendi, että isot toimijat ovat sellaisessa valta-asemassa, että heidän ei tarvitse ikinä perustella miksi he polkevat pieniä ihmisiä suohon.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/07/2009
Tämä sivu listaa kaikki omistamani moottoriajoneuvot. Sivu on keskeneräinen ja sitä päivitetään aina kun jotai muistetaan.
Autot (niitä on ollut yli sata ja tässä on ne, jotka nyt tuli mieleen).
- Opel Kadett B Coupe 1900 1974
- Opel Kadett B Coupe 1,1L 1975
- Fiat 600
- Fiat 127 900 cc
- Opel Ascona B 1,9L 1978 2-ovinen
- Opel Ascona B 1,2 1978 4-ovinen
- Toyota Corolla Sprinter Coupe (pikku-corollaa edeltävä kori)
- Fiat 127 stella
- Fiat 127, 1050 cc
- Ford Prefekt 1938 - 1947, sunroof
- Peugeot 403 Familie 1958?
- Lada Niva 4x4
- Lada 1200L (huom! mustakilpinen)
- Moskvich 407 1959
- Moskvich 1969
- Ford Escort 1600 (välikoppa)
- Opel Kadett C 1975 farmari
- Opel Manta B 1977
- Ford Mustang 1965
- Volkswagen Golf diesel 1976
- Toyota Corolla (pikku-corolla)
- Volkswagen Golf diesel 1977
- Opel Commodore 2,8 GSE 1977
- Morris Marina 1,8 Coupe
- Nissan Sunny Coupe 1985
- Opel Ascona 1,6 1986
- Audi Coupe Gt 1984
- Opel Kadett E 1984
- Saab 96
- Datsun diesel avolava
- Nissan diesel avolava
- Volkswagen Notchback 1600 1973
- Ford LTD 1977 400 cid, rekisteröity kahdeksalle, yhdysvaltain suurlähetystön vanha.
- Chevrolet Stepside, 6-koneinen
- Chevrolet Van, 350 cid, 8 hengen pikkubussi
- Mercedes Benz 200 1998
- Nissan Pick-up 4x4 2006.
- Datsun / Nissan Patrol 4x4 Offroad
- Ford Cortina GT 1965 tähtiperse (GT:n kopio, ei alkup.)
- Opel Kadett C 1,2L
- Opel Astra 1,6
- Opel Commodore 3.0
- Volkswagen transporter 2005.
- Toytota Crown 2300 deluxe 1966
- Volvo 440
- Volkswagen Passat 2002 1,9 tdi comfortline
- Suzuki RM motocross 125 cc
- Honda MTX enduro 125 cc
- Kawasaki AR 125 cc
- Honda CB 500 1972, museorekisteröity pikkutuutti
- Pappatunturi
- Solifer SM
- Helkama Raisu CR (chopper-tyylinen muunnos Raisusta)
- Honda Monkey 198x nelivaihteinen
- Camping, pappis-tyylinen mopo, jossa oli kahdet ketjut ja rattaat, jolloin härveli muuttui vivusta vetämällä polkemalla liikuteltavaksi.
- Honda Monkey 198x, 3 vaihteinen puoliautomaatti (välimalli)
- Honda Monkey 1978, 3 vaihteinen puoliautomaatti (konvehtitankki)
- Honda Monkey jäykkäperäinen konvehtitankki, vanhempi kuin 1975
- Pirtukiila 1969, pirtukiilan mallinen, jossain vaiheessa lasikuidutettu 8 hengen puoliliukuva retkivene.
- Lohi 430 + Yamaha 20hv
- tuntematon pulpettivene + 20hv Johnson
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/07/2009
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/07/2009
Oikeustieteen tohtori Kari Uoti ei avusta Wincapita-jutun pääepäiltyä Hannu Kailajärveä. Kailajärvi itse haluaisi Uotin avustajakseen, mutta syyttäjäpuolen mielestä Kari Uotilla on pikkasen liikaa kokemusta talousrikoksista, eikä hän täytä oikeudenkäämiskaaren rehellisyysvaatimusta. Siis mitä vitt...!
Kari Uoti kieltäytyy itse avustamasta Kailajärveä Wincapita jutussa juuri sen vuoksi, että katsoo sen olevan epäedullista Kailajärvelle. Kailajärven elämä tultaisiin tekemään jutun aikana erityisen hankalaksi Uotin ollessa avustajana.
Mikä tässä kuulosti oudolta? Se että et saa puolustaa talousrikollista jos tunnet talousrikokset liian hyvin! Syyttäjä ei kelpuuta experttiä puolustajaksi, vaan haluaa rupatteluoikeudenkäynnin, jonka päätteeksi sovitaan Median pohjatonta persereikää nuoleva tuomio.
Tavallaan ymmärrettävää, että Kailajärvelle halutaan mahdollisimman paskat olot. Onhan hän kai pilannut paljon useamman ihmisen elämän kuin keskiverto sarjamurhaaja. Ihmiset myivät tilojaan ja ottivat velkaa antaakseen rahansa Kailajärvelle. Sillä ei nyt ole väliä tämän asian suhteen, että oikeuslaitokseen ei kelpaa puolustajaksi asiantuntevin henkilö, vaan pitää etsiä vaihtoehto, jonka edessä syyttäjäpuolen itsetunto kestää.
Kari Uoti on asiantuntija, enkä ymmärrä miks se ei sais toimia puolustajan jos kenelläkään ei ole mitään syytä epäillä, että se tekis jonkun rikoksen oikeussalissa.
Jännä juttu...
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/06/2009
Vaikuttaako kuuntelemasi musiikki siihen miten kohtelet autoasi? Minulla vaikuttaa ihan selkeästi. Havahduin tähän viimeksi viikko sitten kun olin ostanut huoltoasemalta Dio:n kokoelmalevyn (musiikkia, rahalla, kaupasta = kalkkis). Pistin levyn hiljaa taustalle soimaan - eli volume asentoon, jossa pahvikartiot ei vielä ihan repeydy kaiuttimen rungosta irti. Olin juuri kääntynyt valtatieltä pienemmälle mutkaiselle päällystetielle ja köröttelin siinä hissun kissun kun havahduin auton omituiseen muljahdukseen juuri kun Ronnie James Dio:n kanssa oltiin yhteen ääneen huutamassa WE ROCK! No joo, dieselin rundikello näytti neljää ja puolta tuhatta ja vauhtia oli ehkä kurvin jyrkkyyteen ja kapeisiin vakiokumeihin nähden vaan noin puolet liikaa.
Senpä takia voinkin suositella pitkää matkaa ajaville äänikirjoja. Kunnolla kun uppoutuu kirjaan niin voi körötellä vaikka kuuttakymppiä Lappiin. Paitsi ne jotka on siellä jo, ne voi körötellä etelään. Paitsi että ne ei halua. Mutta joo. Äänikirjat on loistavia ja niiden avulla nopeus pysyy hallussa vaikka muuten liikenneraivo saa vallan jo ennen kuin kerkiää turvavyötä kiinnittää ja alle 140 km:n matkavauhti tuntuu toivottomalta ajanhaaskaukselta. No... ajelenhan minäkin nätisti... Valtateillä joilla voi tulla liukuvat poliisit vastaan ja paikoissa joissa on automaattinen nopeusvalvonta. Siellä kuuntelen sitten vaikka keskusteluohjelmia radiosta.
Tiedättekö muuten minkä takia Suomesta tulee niin paljon maailman parhaita ralli- ja formulakuskeja? Se johtuu pelkästään siitä, että meillä on halvat autot, halpaa polttoainetta ja hyväkuntoiset tiet.
t. kattokerholainen
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/05/2009
Microsoft on julkaissut Windows 7 release candidate:n, jota saa ladata Microsoftin sivuilta (täältä). Sitä voi käyttää 2010 kesäkuun alkuun saakka, mutta kun ilmaista lounasta ei ole niin tämän käytöstä maksetaan sietämällä Microsoftin insinöörien käytännön pilaa, jota he rajoitukseksi kutsuvat. Ensi vuoden maaliskuusta käyttöjärjestelmä alkaa sammuttaa itseään aina kahden tunnin hereilläolon jälkeen (niinkuin jotkut insinööritkin).
Lue tietokone-lehden juttu aiheesta täältä.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/05/2009
Vihoviimeinen homma jota lähtisin omin voimin yrittämään, olisi päästä hakusanalla hakukoneoptimointia siihen joukkoon hakutuloksia, jotka näkyvät Googlessa ekalla tulossivulla ilman skrollaamista. Siis noin 5:n ensimmäisen joukkoon. Jos katsotte tuloksia niin huomaatte, että alkupäässä ei ole enää sattumia. Mikäli yrittäisin myydä kyseisiä palveluita pääasiallisesti, haluaisin tietenkin olla tuossa joukossa, mutta kun en ole niin joutuisin ostamaan näkyvyyteni Googlelta.
Pääasiallisesti teen kuitenkin kotisivuja paikallisesti niin tärkeämpänä pidän näkymistä hakusanoilla, joilla haetaan kotisivujen tekijää. Voisi olettaa, että kun toimin Forssassa niin kilpailua ei olisi paljoa. Kotisivupalveluja myyvät yritykset kuitenkin taistelevat verissäpäin myös pienten paikkakuntien markkinoista. Mitäköhän minun siis tarvitsisi olla valmis maksamaan hyvistä mainospaikoista Googlen tuloksissa.
Testasin Googlen Adwords:n avainsanatyökalulla oletettuja klikkihintoja ja täytyy myöntää, että melko järkyttäviä tuloksia tuli.
Tässä muutama kärkipään esimerkki:
- web-suunnittelu 14,89 euroa / per klikki (hakusana väliviivalla tai ilman)
- kotisivujen suunnittelu 13,15 euroa / per klikki
- internet markkinointi 9,11 euroa / per klikki
- web suunnittelija 7,77 euroa / per klikki
- kotisivujen päivittäminen 3,67 euroa / per klikki
Kun katson olettamaani minulle hyvää hakusanaa "kotisivujen tekijä" niin sen oletettu klikkihinta on 0,05 euroa / per klikki. Hakusanayhdistelmä ei siis ole niin suosittu kuin olisi voinut luulla.
Jos olisin nyt aloitamassa hakusanamarkkinointia itselleni niin panostaisin kyllä enemmän sanoihin kuten kotisivujen tekijä, joka ainakin tuntuu täysin asiaankuuluvalta tarkoitustani ajatellen ja koettaisin hoitaa nuo kilpailluimmat termit kuten kotisivu, kotisivut ja kotisivujen suunnittelu sijoittumalla normaaleissa hakutuloksissa paremmin.
Onko tämä oikeasti näin?
Tuskinpa. Tässä on nyt jotain mitä en hoksaa. Web-suunnittelu:n arvioitu klikkihinta on siis Adwordsin avainsanatyökalun mukaan melkein 15 euroa per klikki. Jos koitan kyseisellä sanalla google-hakua niin ylimpänä mainostajana näkyy web-designer -koulutus, turunkristillinenopisto.fi ja muut mainostajat ovat tuntemattomia nimiä. Seassa ei ole yhtään suurta pelaajaa, jolla olisi oikeasta varaa maksaa tuollaisia klikkihintoja tuollaisesta sanasta. Jos katsotaan hakutuloksia niin viiden ensimmäisen joukossa on yksi kirjakustantaja ja yksi luettelomedia, joten optimoinnin kannaltakaan näissä ei siis ole kilpailua. Mikäli tämä olisi erinomainen avainsana niin jokainen tietää millaiset yritykset näkyisivät tulosten kärkipäässä.
Joten nyt on ihan pakko kysyä, että mistä tuo Adwords repii noi oletetut klikkihinnat? Voiko ne oikeasti pitää paikkaansa?
Suuntaa nämä tulokset kyllä antaa ja näistä voidaan tehdä yksi johtopäätös. Yksikään internet-sivujen suunnittelua ja valmistusta tarjoava yritys ei voi enää pärjätä ilman hakukoneoptimoinnin ja hakukonemarkkinoinnin osaamista, sillä jos he eivät ymmärrä edes perusteita näistä asioista, he joutuvat ostamaan näkyvyytensä paikallislehdestä!
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/04/2009
Mikä yhdistää internet-markkinointia ja huumekauppaa? Tai mikä ylipäätään erottaa internet-markkinoijan rikollisesta? Monikin asia, joista ehkä tärkein on luonne ja toiseksi tärkein on taidot. Kun puhutaan verkkorikollisuudesta ja spämmäreistä niin kuinka moni on tullut ajatelleeksi, että niiden tekijät ovat saattaneet aluksi olla ihan tavallisia internet-markkinointia pienessä mittakaavassa tekeviä nörttejä?
Huumeissa lähdetään liikkeelle ns. porttihuumeista, eli miedoista huumeista, joista sitten myöhemmin siirrytään kovempiin. Kovempiin aineisiin siirrytään milloin mistäkin syystä, enemmän vipinää punttiin, vakiotuotetta ei ollut saatavilla ja jotain piti saada, lemmikkimarsu kuoli ja pitää saa huppu solmuun. Ihan sama, ihmisellä on aina sopiva syy odottamassa aivojen tekosyylohkossa, joka sijaitsee noin 70 cm hippotalamuksen alapuolella kropan selkäpuolella.
Samalla tavalla internet-markkinoinnissa lähdetään liikkeelle portti-toiminnasta, joka yleensä on sitä, että näytetään jonkun mainosta omilla kotisivuilla korvausta vastaan. Samalla tavalla lähdin itsekin liikkeelle näyttämällä Adsense-mainoksia, eikä aikaakaan kun väänsin täysillä pikavippi-sivuja. Kaikkia mahdollisia muotoja, pikavipit, vipit, hetilainaa, takuuhankaluudet, voutiovella ja niin edelleen. Minun vippi-rikastuminen loppui lyhyeen ja omalla nimellä en enää Adsense-tiliä saa avattua.
Verkkorikolliset ja spämmärit ovat nähneet vain sen, että rahaa on tarjolla ja rangaistuksen uhka on lähes olematon. Spämmäys on loistavaa bisnestä. Jos lähetetään kerralla 10 miljoonaa sähköpostia niin tulos on väkisinkin hyvä. Promillesta promille kiinnostuneita on jo hyvä saavutus, etenkin kun kulut on pyöreä nolla.
Verkkorikollisuus on rikollisuuden aatelia siinä mielessä, että mahdollisuudet ylittää mielikuvituksen rajat. Voit ostaa maailmanlaajuisen roskapostikampanjan suoraan netistä. Voit ostaa palvelinestohyökkäyksen ja pistää kilpailijan palvelimen nurin juuri parhaaseen joulusesonkiin. Tässä kohtaa olet jo selkeästi lain silmissä rikollinen - mutta tarkoitus ei ollut nyt miettiä asiaa juridiselta kannalta. Se mikä tästä tekee mielenkiintoista, on se että jos ostat rikollisia verkkopalveluita niin joudut itsekin huijatuksi. Jos keräät liikennettä jollekin sivustolle, palvelun tuottaneet rikolliset ohjaavat osan liikenteestä omiin tarpeisiinsa ja keräävät kaiken mahdollisen datan omiin tarpeisiinsa. Maksu verkkorikollisten palveluista on siis vain osamaksu.
Mutta missä menee raja laillisen ja laittoman toiminnan välillä? Jokainen affiliate-markkinoinnin konkari on rikkonut ainakin mainoskumppanin sopimussääntöjä, jollei mitään vakavampaa. Mainosten näyttäjät tarvitsevat myös paljon liikennettä ja sen myötä he tarvitsevat paljon sivuja ja sisältöä. Minkä takia nähdä vaivaa tuhansien sivujen sisällön kirjoittamiseen jos sisällön voi ottaa jostain murto-osassa tuosta ajasta. Kyse on kuitenkin siitä, että verkossa laillisen ja laittoman toiminnan raja voi hämärtyä niin paljon, että monesta tulee huomaamatta rikollinen. Samalla tavalla kuin huumeidenkäyttäjästä tulee huomaamattaan riippuvainen. Kun huomaamattaan verkkorikolliseksi ruvennut tajuaa tilansa, eikä haluaisi jatkaa, on hän jo niin riippuvainen rahasta ja kulutustottumuksistaan, ettei hän voi enää lopettaa.
Huom! Tämä teksti on lähinnä omaa pohdintaa yksittäisistä yksilöistä verkkorikollisuuden parissa, eikä ammattirikollisista kuten phishing-huijareista. Jos sinulla on herkullisia verkkorikollisuus-linkkejä niin heitä kommenttia.
Väittäisin että kierosta mielenlaadusta on internet-markkinoinnissa selvää hyötyä ja sillä voi osittain jopa korvata tekniset taidot. Omatunto sen sijaan on markkinoijan pahin vihollinen.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/02/2009
Kannattaako web-sivujen kuvat otattaa oikealla valokuvaajalla? Etenkin kun pienellä rahalla saa hyviä digikameroita ja kuka vain voi nopeasti ottaa sata valokuvaa ja valita niistä parhaat. Suuri määrä mahdollistaa tuurilla onnistumisen. Ammattilainen ottaa kohteesta muutaman kymmenen kuvaa saadakseen pari riittävän tasokasta kuvaa. Miksi ei siis amatööri saisi yhtä hyvää kuvaa jos ottaa sata kuvaa?
Siitä syystä, että amatööri ei tiedä mikä on hyvä kuva. Amatöörivalokuvaajan todennäköisyys epäonnistua on suuri, sillä hänellä on kaikki hukassa. Hän ei hallitse kuvakulmia eikä rajausta. Hän ei ymmärrä tilassa olevaa valoa, eikä osaa käyttää lisävaloa. Suurin ongelma kuitenkin taitaa olla se, että hän ei osaa jatkokäsitellä omia kuviaan.
Tämä esimerkkikuva on Futursoft.fi:n tukisivulta, täältä (sorry Futursoft, hienot sivut muuten). Mikä kuvassa sitten on vialla? Se että muuten näyttävillä ja vakuuttavilla sivuilla on kuva, joka vesittää ammattimaisuuden. Vai mitä olette mieltä salamavaloa käyttävän kuvaajan peilikuvasta? Kuvan terävyydestä? Onko kuva varmasti tarpeeksi keltainen antaakseen kuvan blondista kiinalaisesta? Onko mikki varmasti tarpeeksi hyvin nenän alla, että nenä näyttäisi pari senttiä pidemmältä? Tekeekö hämärä ulkoilma taustalla varmasti asiakkaan tarpeeksi väsyneeksi?
En minäkään valokuvaaja ole, mutta ainakin osan tässä kuvasta olevista virheistä olisin osannut eliminoida jo kuvausvaiheessa.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
5/02/2009

