Haja-asutusalueille ollaan viime vuosina rakennettu yleisiä jätepisteitä kovaa tahtia. Ohjeet ovat selvät, mitä jätepisteeseen saa tuoda ja mitä ei. Jätepisteet on kuitenkin täytetty suurilla määrillä erilaista ei hyväksyttyä jätettä, kuten joustinpatjoja, pesukoneita, telkkareita ja milloin mitäkin. Näistä aiheutuu niin suuria lisäkustannuksia kunnille, että nyt jätepisteitä ollaan ruvettu sulkemaan.
Mitä päättäjät eivät ymmärtäneet?
Päättäjät ovat ihmetelleet, miksi ihmiset eivät vie esimerkiksi vanhoja televisioita jätteenkäsittelylaitoksiin, vaikka se olisi ilmaista. Nyt ratkaisuksi löytyy jätepisteiden sulkeminen. Seurauksena tästä tulee olemaan se, että nuo tavarat löytyvät jatkossa metsäteiden varsista ja bussipysäkeiltä niin kuin ne löytyivät ennen jätepisteitäkin - paitsi silloin kun oli vielä avoimia kaatopaikkoja, joissa ei ollut valvontaa.
Mikä sana edellisessä kappaleessa pisti silmään? Vastaus on: valvontaa! Nämä kunnallispolitiikassa häärävät tavalliset perheelliset ihmiset eivät ymmärrä sitä psykologista klikkiä, että tietty osa ihmisistä ei ikinä saavu valvottuihin jätteenkäsittelylaitoksiin, oli se ilmaista tai ei. Jokaisella näistä valvottujen jätepaikkojen kiertäjistä on syynsä. Osa ajelee pikku hiprakassa, osa huumeissa tai on muuten vain vainoharhaisia ja tuntevat, että heitä kytätään näissä paikoissa. Jotkut liikkuvat iltaisin ja öisin - varkaat, heidän kaverit ja muut, jotka nauttivat elämästä enemmän yhteiskunnan ulkopuolella kuin sen sisällä. Toiset ovat vain arkoja ja välttävät yleisiä paikkoja ja heitä on todella paljon! Teen nyt yleistyksen: ihmiset jotka hylkäävät vanhan pesukoneen bussipysäkille, eivät myöskään käy suurissa kauppakeskuksissa, ei vaikka yritettäisiin pakottaa.
Ainoa ratkaisu, jolla homma saataisiin toimimaan, olisi perustaa hieman syrjäinen jätepiste, jossa ei olisi valvontaa, joka olisi auki vuorokauden ympäri ja jossa olisi paikat kaikelle jätteelle, mukaanlukien akut, öljyt ja elektroniikka. Päättäjät tulisivat varmasti yllättymään miten jätteentuojien käytös paranisi ja miten paljon paremmin jätteet saataisiin kiertoon.
Lähettänyt
Janne Kauppi
klo
6/15/2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

0 kommenttia:
Lähetä kommentti