28. marraskuuta 2008

Asunnot myyvä kiinteistövälitys olikin huijari

(edit: Kyseinen välittäjä kirjoitti pitkän kirjoituksen yleisönosastolle työnsä raskaimmista puolista ja kertoi kirjoituksessaan joutuneensa henkisesti häiriintyneen ihmisen kiusaamaksi oikein toden teolla. Luultavasti liittyy alla olevaan tapaukseen)

Otsikosta huolimatta en ota kantaa alla oleviin papereihin. Kuulin jo kuukausi sitten, että Forssassa jaetaan tällaista paperia ihmisten postilaatikoihin. Nyt sain lapun käsiini eräältä sellaisen saaneelta. Tämä oli tosin 25 kilometrin päässä Forssassa, joten tämä katkera ihminen haluaa todellakin saada sanansa kuuluviin.

Nämä ovat suoria skannauksia jaetusta lapusta. Etupuolella on valokopio kilpailu- ja kuluttajaviraston kirjeestä, josta on saksittu välistä pätkä pois. Ehkä puuttuva pätkä on epäolennainen tai sitten se ei tue tämän mielestään vääryyttä kokeneen henkilön sanomaa.

Toisella puolella on hänen vapaamuotoista paatostaan, jolla hän koittaa kalastella samoin ajattelevia taakseen. Tämä loanheittokampanja kohdistuu siis Forssan isännöinti ja kiinteistönvälitys oy nimiseen yritykseen. Mainitaan nyt samalla että yritys on kuitenkin näkynyt katukuvassa jo enemmän kuin pari vuosikymmentä. Pienellä paikkakunnalla maine on kaikki kaikessa, joten tästä tuntemattomasta tarinasta on varmaan toinenkin versio.

Tämä henkilö ei kuitenkaan suoranaisesti syytä, että tämä kyseinen yritys olisi huijannut häntä, joten häntä ei kai oikein voi syyttää mahdollisesta kunnianloukkauksestakaan. Vai voiko? Omalla nimellään hän ei tätä kuitenkaan tee, sillä numerotiedustelu ei puhelinnumeroa tunnista.

Itse en ole ollut kyseisen yrityksen kanssa tekemisissä, enkä ota kantaa suuntaan enkä toiseen. Mutta kannattaa suhtautua kriittisesti - tällaiseen ryöpytykseen joutuu helposti puhtainkin pulmunen kun asiakkaaksi osuu joku, kenellä on vaikeuksia ymmärtää realiteetteja ja kenen on muutenkin paha olla.


(suurenna klikkaamalla)


(suurenna klikkaamalla)

21. marraskuuta 2008

Tarjousviinaa



Näin perjantai-iltana tulee mieleen kysyä, että miksei mun lähikaupassa ole tällaisia tarjouksia? Tai minkä helvetin takia siellä ei myydä edes viiniä? Voisko sitten lisätä edes elintarvikkeet Alkon valikoimiin ettei ihmisten tarttis juosta ympäri kaupunkia jos haluaa illalla syödä flash gordon blöötä ja halpaa punkkua. Ai niin, tännehän vois tulla joku alkoholiongelma jos alkoholia olis helposti saatavilla. Mitäs siitä, että alkoholiongelmia ei ollut ennen kuin tuli kieltolaki ja piti ruveta hamstraamaan viinaa ja juomaan salaa. Ja mitäs siitä, että alkoholiongelmia ei välttämättä ole siellä missä viinaa myydään kioskeissa ympäri vuoden. Vika ei todellakaan ole korkin alla, mutta onhan se poliitikolle helpompi totuus, kuin se totuus, että voisivat olla itse osavastuussa ihmisten ongelmista. Onhan se kiva että punkkua on kaapissa aina tarpeeks isompaakin vieraslaumaa varten kun harvoin Alkossa käyvänä ostaa kerralla sen minkä jaksaa kantaa. Kerpele.

18. marraskuuta 2008

Hanskaohjattava tietokone

Oblong:n tietokone on hanskaohjattava. Melko siisti - ei muuta kuin talo myyntiin ja loput velkaa niin voi hihitellä vuokrayksiössä kun on kaupungin hienoin tietokone... Ja huomata sitten vuoden päästä että sen saa R-kioskilta kaupan päälle kun ostaa DNA:n prepaid:n.


g-speak overview 1828121108 from john underkoffler on Vimeo.

17. marraskuuta 2008

Useampi Internet Explorer samaan koneeseen.

Liian usea sivujen tekijä jättää tekemänsä sivut testaamatta muilla käyttöympäristöillä kuin omallaan. Minulla on käytettävissä tällä hetkellä hieman turhankin paljon ympäristöjä ja selaimia, mutta on hyvä olla repertuaaria. Linux puuttuu vielä oleellisimmista alustoista, mutta haman tulevaisuuden hankintalistalle sekin on jo lisätty.

Ihan perustestejä varten on kuitenkin oltava nimeenomaan yksi tietty selain, Microsoft Internet Explorer 6.0. Riippuu tietenkin ihan kohderyhmästä paljonko noiden käyttäjiä löytyy, mutta niitä kuitenkin on. Eräällä sivustolla josta asiaa seurasin, määrä oli kuitenkin huimat 5%. Luku on huima siksi, että erittäin harva koittaa sivujaan tuollaisella selaimella. Kuitenkaan kukaan yrittäjä ei voisi kuvitella tilannetta, että heidän yritykseensä pääsisi vain tikapuita pitkin jos 5% asiakkaista tulisi pyörätuolilla.

Nykyisin tehdään yhä enemmän sivustoja osoitteisiin, joissa domainissa on skandeja. Jos osoite on esimerkiksi äläpä.net niin sivuille ei pääse IE6:lla suoraan vaan pitää tulla esimerkiksi googlen kautta. Google muuttaa nuo osoitteet (IDN = internationalized domain names) nimipalvelinten ymmärtämäksi punycodeksi. Tässä ei kuitenkaan ole mieltä ja ensisijaisena osoitteena tulisi käyttää perinteisiä osoitteita (testaa punycode convertereita nähdäksesi todelliset osoitteet: Google / punycode converter).

Internet Explorer 6 selainta on kuitenkin hankala asentaa koneeseen jossa on jo uudempi IE, sillä selaimen eri versiot käyttävät samoja rekisteritiedostoja ja eivät toimi samassa koneessa. Itselläni on testikannettavassa IE3, IE4, IE5, IE5.5, IE6 ja IE7 (toisessa koneessa löytyy myös IE8 beta).

Joka kerta kun kerron tuon niin seuraa hiljaisuus. Miten..?. Nyt pitäisi ihan piruuttaan jättää kertomatta, mutta ei kait viitsi olla ilkeä. Löysin netistä tällaisen valmiin paketin, jolla asentuu kaikki versiot kolmosesta kuutoseen kerralla.

Multiple IE -paketti löytyy osoitteesta: http://tredosoft.com/Multiple_IE. Sivulta löytyy myös IE6 Vistalle ja standalone versio IE7:sta. Hyödyllisiä härveleitä.

Enjoy...

Edit: uudemmassa kirjoituksessa pakettiin on lisätty myös Internet Explorer 1.0, 1,5, 2.01, 7.0 ja 8.0 versiot.

Oma-aloitteinen tuloksentekijä saa paikan

Osaatko lukea työpaikkailmoituksia? Talouselämän sivuilla on hauska, mutta samalla myös hieman totuutta valaiseva työnhakijan minisanasto. Kannattaa uhrata minuutti ja lukea tuo Jukka Relanderin kirjoitus. Etenkin jos olet aikeissa hakea töitä ja edellisen kerran vaihdoit paikkaa kun kaikki hypetti uusmediasta. Linkki: työnhakijan minisanasto.

Pallien potkintaa

Oli oikein pakko skannata tällainen kohta ilmaisjakeluna jaetun esitteen takakannesta. On niin miehekäs ilmoitus, että täytyy nostaa hattua ja antaa samalla ilmainen mainos hexaplanille.

15. marraskuuta 2008

459 euron käyttis 211 eurolla

No niin. Juuri kerkisin epäilemään myyjän luotettavuutta ja turhaan, jälleen kerran, onneksi. Leopard server tuli (ks. aiempi kirjoitus). Noin viikon kesti kaikkineen. Metka juttu kuin tämä voi mennä näin. Pikku hiljaa rupeaa kyllä suurin osa omista ostoksista siirtymään ison veden taakse jos siinä säästää tällaisia summia. Kirjojen suhteen tilanne on näin ollutkin jo pari vuotta, niistä ainoastaan murto-osa tulee ostettua kotimaasta. Koskee siis lähinnä ammattikirjallisuutta. Se kun on vanhentunutta jos se on jo suomennettu.

13. marraskuuta 2008

OS X Server -ohjelmiston hankinta


Ensimmäinen nykäys projektissa tapahtui ja ohjelmisto on tulossa. Suomessa käyttiksen hinta on kepeät 459 euroa ja tuntui henkilökohtaisiin tarpeisiin pikkaisen liian kirvelevältä. Niinpä tuli suunnattua askeleet nettiin ja sitä myöten ulkomaille.

Yritin tilata käyttöjärjestelmää ensin Amazon.com:in kautta. Törmäsin kuitenkin jatkuvasti samaan ongelmaan. Vaikka yritykset muuten olisivatkin toimittaneet ulkomaille, tämän tuotteen kohdalla ne eivät niin tehneet. Lievätkö olleet virallisia jälleenmyyjiä, joilla on kielto myydä toisen markkina-alueen alueelle. Olin jo aikeissa siirtää koko juttua hamaan tulevaisuuteen kun kuulin joidenkin ostaneen käyttöjärjestelmiä eBay:stä.

Suuntasin siis klikkailuni eBay:hin ja siellähän niitä oli pitkä rivi. Tarkistin vain että myyjällä on riittävä määrä positiivisia palautteita ja riittävän pitkältä ajalta, sekä toimitusehdoissa international shipping. Sain tehtyä mielestäni kiitettävän kaupan. Leopard OS X Server 10-client lisenssi ja softa suljetussa tehtaan pakkauksessa hintaan 249 dollaria. Vahvistus on jo tullut, että tuote on lähetetty. Nyt vain jännitetään että tuleeko se perille ja jos tulee niin paljonko tulee tullia, vai tuleeko lainkaan... Tuli tai ei niin varmasti kannatti silti, Suomesta 459 euroa ja netistä 211 euroa. Johtuuko amerikkalaisten syvemmästä lamasta vai mistä, mutta tuo hintaero on jo käsittämätön tuotteessa, josta ei pysty kotimaassa tinkaamaan euroakaan.

Miten tuo sitten vaikuttaa mihinkin, en osaa sanoa. Softa on sama, mutta menetinkö nyt käyttöönoton jälkeisen ilmaisen 3 kuukauden puhelintuen, sitä en osaa sanoa. Samapa tuo kun tulee omaan käyttöön, eikä mihinkään asiakaskriittisiin tarpeisiin.